Ylimielisen ihanat ja hassut ranskalaiset

Oletteko joskus katsoneet brittileffoja tai –sarjoja, tai kenties lukeneet brittikirjailijan kirjoittamaa romaania? No, vaikkette olekaan, niin näitä leffoja katsellessa ja kirjoja lukiessa on harvemmin jäänyt epäselväksi brittien mielipide ranskalaisista - oli se sitten huumorilla tarkoitettu tai tosissaan. 

Brittien mielestä ranskalaiset ovat enimmäkseen arrogantteja sammakoita ja likaisia. Onpas julmasti sanottu :D
Ylimielinen ei siis adjektiivina varmaan ole kenellekään ennenkuulumaton ranskalaisia kuvaillessa, mutta mitä ihmiset tällä sitten oikein tarkoittavat? Mikä ranskalaisten käytöksessä mahtaa olla/näyttää niin ylimieliseltä tai miksi ihmiset saavat ranskalaisista niin usein aika negatiivisen kuvan?

” Shit he was so…French!”  ” Such an arrogant prick. Bloody Frenchy.”

Tähän nyt löytyy kaikenlaisia vastauksia ja arvauksia ja jokaisella on tietenkin omat kokemuksensa ja mielipiteensä, mutta olen nyt yrittänyt katsella sivusta ns. objektiivisemmin, että jos en olisi tottunut heidän tapoihin, mitähän mahtaisin ajatella. No kaikenlaisia juttujahan sitä huomaa, jos oikein rupeaa miettimään. Otetaan esimerkiksi kaveriporukka jossa on paljon vanhoja tuttuja ja sitten uusi tyyppi, joka esitellään kaikille muille. Esimerkiksi Australiassa ollessa olin tällaisissa tilanteissa liiankin usein, mutta vastaanotto oli aina hyvin lämmin ja mukava, enkä tuntenut oloani yhtään vaikeaksi. Kaikki hymyilivät ja elehtivät jollakin tapaa varmistaakseen, että onhan kaikki ok ja että on kiva, että olen heidän joukossa. Puheenaiheet olivat aika lailla small talkia, eikä mitään sen kummempaa tullut jaariteltua, mutta oli hyvä olla.  Kun olen ollut vastaavanlaisissa tilanteissa Ranskassa, minusta on aina tuntunut siltä, että kaikki ovat ystävällisiä, toivottavat tervetulleeksi, ovat to-della kohteliaita ja toistavat vielä nimeni, että varmasti kuulivat sen oikein. Tästä huolimatta minulla on usein ollut vähän epämukava olo, kun tuntuu että kaikki on jotenkin hirveän virallista, eikä kukaan oikein small talkaa. Tuntuu, että Ranskassa on todella tärkeää tällainen toisten kunnioitus ja hyvät tavat, jopa niinkin paljon, että on tärkeämpää sanoa kaikki oikeat kohteliaisuudet suu myrtsinä, kuin että sanoisi vähän rennommin, mutta hymyillen ja iloisesti. Esimerkiksi kaupoissa olen huomannut, että myyjät kyllä usein hymyilevät jos itsekin on ystävällinen ja hymyilee, mutta todella usein saa katsella myös hapannaamoja. Vaikka nämä myyjät kuitenkin sanovat hei, olkaa hyvä, kiitos ja toivottavat vielä hyvät päivän jatkot, on minusta kummallista, ettei välttämättä tarvitse näyttää ystävälliseltä. Minun on usein vaikea tulkita ranskalaisten ajatuksia heidän kasvojaan katsomalla. Kohteliaita ollaan tietysti, mutta hymyt säästetään aika hyvin sitten jotakin muuta varten.

Keskustelin kirjekaverini kanssa joskus tästä small talk –jutusta ja siitä, miksi ei voida nauraa tai edes esittää ihan vähäsen. Hän sitten vastasi tähän, että miksi sitä nyt pitäisi esittää?! Hän on itse sellainen tyyppi, joka on kaikille ystävällinen, hymyilee ja on helposti lähestyttävä, minkä takia ajattelin hänen ehkä tajuavan tämän, mutta ilmeisesti hänkin on sitä mieltä, että turhaan sitä esittää, jos ei ole innoissaan tai jos ei ole hirveästi sanottavaa.

Tästä voi nyt sitten saada sellaisen kuvan, että ihan kun uusien ihmisten tapaaminen eri tilanteissa olisi minusta ihan kauheaa täällä. Ei todellakaan. Sen verran sitä kuitenkin tuli pienenä ravattua kaikkialla kun vanhemmat ottivat mukaan mitä kummallisimpien hippien juhliin tai muihin vanhusten kekkereille eri puolilla Belgiaa. Olen siis tottunut olemaan uusien ihmisten joukossa, poskipusut yms. on ollut pienestä asti ihan normaalia, eikä tällaiset uusien ihmisten tapaamiset siis enää yllätä. Silti, olen yllättynyt siitä, miten silloin tällöin koen oloni vähän vaikeaksi uusia ranskalaisia tavatessa. Tuntui, että Australiassa ollessani olin aina sataprosenttisesti oma itseni, eikä tarvinnut esittää tai pelätä, että mitä minusta ajatellaan. Ranskalaisten keskuudessa olen usein hieman hiljaisempi aluksi ja tuntuu että esitän. Toisin sanoen olen usein aika jäykkä. Te, jotka minut tunnette, tiedätte mitä mieltä olen jäykkiksistä ja etenkin minusta puhuttaessa prifeeraan, että minua kuvaillaan rennoksi. Olenhan sellainen :D

Niin kuin kirjoitin edellisessä jutussa, sanoin että ranskalaisissa on mielestäni jotain salaperäistä. He eivät tosiaan näytä innostusta tai kiinnostustaan hirveän nopeasti, jonka takia on toisinaan vaikea tulkita heidän mielipiteensä tilanteista ja asioista. Muistan Australiassa ollessanikin, että kävin usein ranskismiesten hermoille. Näin siis kuvittelin, mutta olin heidän mielestään väärässä.

Näkyy tämä ”ylimielisyys” tietysti sitten muissakin asioissa. Esimerkiksi ranskalaisten rakkaus omaa maata kohtaan saattaa usein käydä ihmisten hermoille. Heidän jatkuva viinien, juustojen ja yleisesti kaikkien paikallisten herkkujen ylistäminen sekä kotimaassa, että ulkomailla ollessa ja yleisestikin tämä sivistyneisyys saattaa ärsyttää monia. On tullut tavattua useita ranskalaisia, joilla ei ole mitään hajua siitä missä tietyt muut maat ovat, eikä heitä kiinnosta tietääkään. Helsingissä Kampin edessä hengaili tänä kesänä muutamia ranskalaisia myymässä toffeeta ja croissantteja omissa kojuissaan, eikä heistä kukaan ihmetellyt, että ihmiset puhuvat heille ranskaa. Totta kai me matkustamme Ranskasta Pohjois-Eurooppaan ja asiakkaamme puhuvat meille ranskaa, miten muutenkaan.                                                                                          


Usein sitä kuitenkin on käynyt niin, että kun heille puhuu ranskaa, he alkavatkin puhua englantia. Tällaisissa tilanteissa tuntuu, että ihan kun he vain testaisivat, että kuka osaa ranskaa ja kuka ei. Olen kuullut tuhat kertaa, että ihmiset käyvät Pariisissa, ja heillä on hirveästi ongelmia, kun kukaan ei puhu englantia. Olen itse käynyt kolme kertaa Pariisissa, ja jokaisella kerralla tunsin itseni naurettavaksi kun puhuin ranskaa, koska melkein kaikki vastasivat englanniksi. Tästäkin asiasta voi sitten olla montaa mieltä. En oikein tiedä mitä ajatella. Toisaalta tuntuu, että he olettavat kaikkien osaavan ranskaa, eivätkä tunnu edes arvostavan sitä. Toisaalta taas välillä tapaamani ranskalaiset tuntuvat olevan NIIN kovin otettuja, etteivät he malta olla toistamatta, miten hienoa on, että olen jaksanut nähdä vaivaa näinkin vaikean kielen eteen.

En väitä, ettei tässä ranskalaisten ”nimittelyssä” olisi mitään perää. Olenhan itse tällainen hyväntahtoinen yleistäjä, vaikka ei pitäisi. Toisaalta, olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikki stereotypiat alkavat jostakin - eivät ne tyhjästä synny. Onhan Ranskalla kuitenkin pitkä historia ja oma monipuolinen ja hieno kulttuuri. Saa sitä tietenkin olla ylpeä omasta maastaan ja kulttuuristaan.  Välillä en vain ole ihan samalla aallonpituudella ranskisten kanssa. Niin paljon kuin tästä paikasta tykkäänkin ja niin hyvin kuin toisaalta tulenkin toimeen paikallisten kanssa, niin kyllä minua vain moni asia myös ihmetyttää. Voipi olla, että tällä kansalla on jonkin ylimielisyyskompleksi, mutta tiedän, että ns. ylimielisetkin ranskalaiset voivat olla vaikka kuinka ihania ja herttaisia.


Oikeasti minulla ei ole ollut ongelmia, muutamia ranskistyttöjä lukuun ottamatta, mutta on ollut ihan jännä katsella ranskalaisten käyttäytymistä samalla ajatellen, että mitäköhän minun aussi- ja brittikaverini nyt tuostakin ajattelisivat, ja miksi he näkevät sen niin töykeänä tai ylimielisenä. Minulla oli usein ongelmana Australiassa ollessani se, että hengailin joukossa jossa oli sekä ausseja, että ranskalaisia, ja toisinaan myös brittejä. Näillä anglofoneilla taitaa olla jonkin sortin suurempikin ongelma ranskalaisia kohtaan, etenkin jos joukossa oli viehättävä ranskalaismies, joka kuitenkin oli muka töykeä tai tylsä. Sitä sitten britit ja aussit ihmettelivät ääneen, miten joku nainen voi olla kiinnostunut tuollaisesta sammakosta. Olen kai sitten tottunut tähän ranskalaisten käytökseen, ja vaikka ymmärrän mitä aussi- ja brittikumppanini tarkoittavat, kun kertovat, etteivät tule toimeen ranskalaisten kanssa, olen silti itse aivan ihastunut tähän maahan ja ihmisiin. Kyllä Ranska on minun juttu. ^_^

Ainiin, eilen käytiin eräällä festivaalilla Nîmesin kaupungissa, noin puolentunnin junamatkan päässä Montpellieristä ja kyllä oli mahtava ilta. Maaria ja minä päätettiin lähteä illaksi Nîmesiin, ja päädyttiin viettämään iltaa paikallisten seurassa nauttien mm. ilmaista kuohuviiniä. Kaverimme olivat oikein iloista porukkaa, painottivat olevansa aitoja nîmesiläisiä, sekä olivat innostuneita meistä ja suomenkielestä, sekä meidän hyvästä ranskasta tietysti ;) Käytiin oikein mielenkiintoisia keskusteluja, sekä ihasteltiin (ja syötiin) herkullisia italialaisia makkaroita ja libanonilaista ruokaa. Nam nam. Loppuillasta oli juomakiintiökin sen verran täysi, että päätettiin lahjoittaa punaviinikarahvimme loput naapuripöydän miehille.

Oikein mukavia hetkiä vietetään täällä eteläisessä Ranskassa. La vita è bella!

x E