Aika positiivisia veikkoja :)

Vaikka kunnioitan uskollisesti Murphyn lakia, pidän itseäni kuitenkin aika positiivisena tyyppinä. Itse asiassa tuntuu jopa siltä, että moni tuttuni, joka jaksaa mainostaa positiivisuuttaan, on usein juuri näitä hirveän negatiivisia tyyppejä.

Muutamia viikkoja sitten, kun oltiin syömässä kirjekaverini vanhempien luona, he alkoivat jostain syystä naureskella jollekin jutulle viitaten siihen, kuinka ranskalaiset ovat tunnetusti niin negatiivista ja valittavaa kansaa. Kun sitten kysyin heiltä, että ihan oikeasti, oletteko te ranskalaiset muka jotenkin erityisen negatiivisia, niin he vain nauroivat ja sanoivat, että hei Ellen ei meitä tarvitse miellyttää ;) Voi kyllä myöntää jos olet huomannut tällaista käytöstä, kuten varmasti oletkin… Etkö muka?! Puhuttiin sitten tästä negatiivisuudesta ja miten se ilmenee Ranskassa, ja kirjekaverini äiti viittasi siihen, että kun mikään ei koskaan riitä tai ole hyvin ja kaikkea vastaan pitää aina järjestää mielenosoituksia tai sitten lakkoillaan. Totta kai kaikki tällainen on minulle entuudestaan tuttua, mutta jostain syystä en ole koskaan mieltänyt tätä mitenkään negatiivisuudeksi. Lakkoilua harrastetaan, koska lakkojen jälkeen tapahtuu muutoksia ja mielenosoitusten jälkeen saadaan myös usein jotain aikaiseksi. Tästä puhuttiin myös Réunionilla pomoni kanssa, kun kävimme viikoittain aina haastattelemassa lakkoilevia ihmisiä. Kyllä he vain Ranskassa tuntuvat saavan palkankorotuksia yms. muutoksia aikaan. Ei tässä mielestäni mitään hirveän negatiivista ole.

Nyt kun olen ollut neljättä päivää kuumeisena ja viettänyt suurimman osan ajastani sängyssä, olen saanut ihastella tavallista enemmän naapuritalojen ääniä. Meillä on siis sisäpiha johon ikkunoita avautuu kolmesta eri rakennuksesta, ja jostain syystä joka ikinen sana kuuluu todella selvästi tänne. Arki-iltaisin kuuluu usein, kun naapurin äiti auttaa poikaansa läksyissä ja useimmiten se on erilaisia saneluja, mitä poika sitten yrittää kirjoittaa. Tähän menee usein yllättävänkin kauan aikaa, mutta äiti tuntuu olevan aina ihan iloisella päällä, eikä kuulosta yhtään ärsyyntyneeltä. Hyvät hermot. Tämä on muuten suuri ero Suomen (kenties pohjoismaiden) ja muiden maiden välillä. Suomessa kouluasiat tosiaankin hoidetaan koulussa ja kotona tehdään vain läksyt, joissa vanhempien ei tarvitse välttämättä auttaa. Ranskassa taas on normaalia, että vanhemmatkin tekevät osan työstä, eli siis kouluhommat eivät kuulu ainoastaan opettajalle, vaan myös vanhempien on autettava kotona. Ranskassa ilmestyi vuonna 2004 palkittu dokumentti pienestä ranskalaisesta kyläkoulusta, jossa kuvattiin oppitunteja ja oppilaiden arkea. Tässäkin dokumentissa kävi selvästi ilmi, miten vanhempien hommiin kuuluu kouluasioissa auttaminen aina iltaisin.

Nyt kun olen ollut kipeänä ja Suomesta päin minulle on sanottu, että mene nyt lääkäriin hyvä ihminen, niin on hauskaa huomata, miten täällä taas kämppikseni vain kommentoivat, että ”eihän tuo nyt mitään, lepäilet pari päivää niin kyllä se siitä.” Positiivinen (joskin joissain tilanteissa ehkä  naiivi) asenne mielestäni J Ei olla aina heti ravaamassa lääkäriin kaikista pikkujutuista.

Mitäs muuta positiivista täällä sitten on? No esimerkiksi se, kuinka ihmiset auttavat toisiaan. Jos en vielä kertonut, niin itse tykkään ajatella, että pohjoismaissa ihmisiä ei koskaan luotu auttamaan toisiaan, vaan kylmyyden ja ruokapulan takia ihmisten ainoa keino selviytyä oli pitämällä huoli itsestään, olemalla itsenäinen. Tämä asenne ei ole mielestäni oikein häipynyt minnekään, ja tämä onkin usein syynä konflikteihin minun ja joidenkin ihmisten välillä, kun ajatusmaailmamme ovat vähän ristiriidassa. Kyllä, kaikki eivät ole tällaisia Suomessa ja ihan totta, minulla on ihania ystäviä joihin voi luottaa ja joita voi tavata vaikkei sitä olekaan kirjoitettu kalenteriin kuukautta etukäteen, mutta tarkoitan lähinnä ihmisiä jotka eivät tunne toisiaan ja heidän asenteita. Suomessa olen niin monissa tilanteissa joutunut vihjailemaan ja tekemään kaikenlaista, jotta toinen osapuoli ymmärtää kysyä tarvitsenko apua. Aina edes vihjailukaan ei ole auttanut, minkä jälkeen olen todennut, että eipä tämä toinen taida haluta auttaa. Se ärsyttää.

Nyt kun asun kämppisteni kanssa Montpellierissä, on hauskaa, että luonamme on muitakin hengailemassa kun vain me viralliset asukkaat. Kirjekaverini hyvä ystävä, johon tutustuin jo Hyèresissä, muutti nyt Montpellieriin. Koska hän ei ole vielä löytänyt kämppää, hän on majaillut huoneessani noin viikon verran. On ihana huomata, miten kämppikseni suhtautuvat tähän niin rennosti ja luonnollisesti. Ei mitään ongelmaa. Ovat myöskin tarjonneet ruokaa, vaikka meidän vieras on tietenkin itsekin täällä kokkaillut. Myös toinen kämppikseni on jakanut huoneensa jo muutaman päivän ajan erään kaverinsa kanssa, koska tälläkään ei ole täällä kämppää. Juuri sellaista mitä aina toivoinkin. Paljon ihmisiä talossa, kaikki kokkailevat ja tarjoavat toisilleen, eikä toinen ole heti kysymässä 25 senttiä takaisin, koska hän antoi 2 perunaa ja lusikallisen oliiviöljyä. Olen kyllä todella tyytyväinen tähän keskustan kämppääni ja muutenkin tähän kaupunkiin.

Jotta tästä listasta ei nyt tule liian pitkää, niin mainitsen nyt sitten lopuksi vielä tämän yhden pakollisen positiivisuusjutun, nimittäin kohteliaisuuden. Kuka suomalainen ei kiinnittäisi huomiota Ranskassa (ja monessa muussakin maassa) siihen, miten kohteliaita ihmiset ovat? Jos ohikulkija törmää tai joku haluaa kaupassa kärryllään ohi, aina kuuluu sana anteeksi. Tai jos kaverilla soi puhelin tai hän lähettää tekstiviestin, kun on muita seurassa, aina he pyytävät anteeksi. Jopa Pariisin superruuhkaisissa metroissa joillain ihmisillä tuntuu olevan aikaa sanoa anteeksi, kun he yrittävät tunkea itsensä ulos. Sitten on vielä tämä ihana piirre, minkä näkee etenkin lentokentillä tai juna-asemilla. Nimittäin se, että ihmiset AUTTAVAT ihan itsestään, kun näkevät minut ruumisarkun kokoisen matkalaukkuni kanssa. Juuri samalla tavalla kuin Australiassa. Ei tarvitse kuin hetki kävellä tai nousta portaita ylös ja joku on jo ottanut toisesta päästä kiinni tai ottanut koko laukusta itse kiinni. Tämä on aina niin ihanaa huomata täällä :)

Nämä kaikki edellä mainitsemani asiat vanhempien hermoista koulutöiden kanssa aina vieraanvaraisuuteen ja muuhun kohteliaisuuteen liittyen, ovat mielestäni todella positiivisia juttuja. Voisin tähän vastaiskuksi listata kaikenlaisia negatiivisia juttuja Suomeen liittyen, mutta en nyt taida tehdä sitä. Ilmoitanpa vaan, että kyllä Ranskassa ollaan mielestäni aika monessa asiassa kuitenkin ihanan positiivisia, vaikka politiikkaan ei ehkä ollakaan tyytyväisiä.

Ainiin, mainitsinko jo miten RAKASTAN Montpellieriä? Montpellier on IHANA kaupunki!

Gros bisous, Hélène xxx